Jesu sista ord ger oss en föraning om påskmorgonens ljublande glädje
Läs merHuomasin, että minun olisi täytynyt kirjoittaa blogikirjoitus jo maaliskuuksi - taasen kävi niin, että koulukiireet ja stressi yllättivät. Tämä johti siihen, että minun oli pakko lykätä blogikirjoituksen tekeminen pääsiäisloman ja sen jälkeisten päivien projektiksi.
Oletko koskaan miettinyt, miten monta hyvää syytä sinulla on olla katkera?
Näin paastonaikana se(kin) sopinee itsetutkistelun aiheeksi?
Tulosta vaikka tämä kirjoitus ja ruksaa alla olevasta listasta sinuun sopivat kohdat.
Muistan lapsuudestani 1960-luvulta lähetystyöntekijän vierailut kotikyläni kansakoulussa. Saimme tutustua mustavalkoisten diakuvien kautta lähinnä Afrikassa tehtävään lähetystyöhön. Enpä olisi tuolloin aavistanut, että vielä joskus toimin seurakunnan lähetyssihteerin tehtävissä. Olen muun muassa mukana organisoimassa paikallista lähetystyön Tasauskeräystä.
Helmikuu on pian ohi, ja on aika siirtyä maaliskuun rientoihin. Edellisestä postauksesta on kulunut jo tovi, syynä tavallistakin tavallisempi kiire ja ajanpuute. Tammikuu oli minulla kiireinen, toimintaa riitti ja riitti, kuten joulukuussakin. Kerhokin pääsi alkamaan, ja olen päässyt keräämään ideoita kerhoon - ainakin keväälle ja ehkä siitäkin eteenpäin. Toiveenani on jatkaa kerhonpitäjänä vielä ensi syksynäkin.
Maailma muuttuu ja me sen mukana, vaikkakin tässä iässä vastahakoisesti. Enpä olisi uskonut 10 vuotta sitten, miten paljon diakoniatyöhön tulee kuulumaan tietokonetyötä. Tässäkin istun nyt läppärillä kirjoittamassa blogia seurakuntayhtymän sivuille. Silloin kysyin, että mitä ne sellaiset sivut ovat, eihän sivuja ole kuin lehdissä ja kirjoissa.
Havahduin syksyllä huomaamaan, että helmikuussa 2015 olen tehnyt diakoniatyötä 20 vuotta. Työhöni on aina kuulunut Yhteisvastuukeräyksen organisointi työnantajaseurakunnan alueella. Ensin 11 vuotta Lohtajan seurakunnassa. Nyt on kulunut tasan 9 vuotta siitä, kun aloitin työt Kokkolan suomalaisen seurakunnan johtavassa diakonian virassa. Koko tänä aikana Yhteisvastuukeräys on värittänyt alkuvuoden toimintaa ja tehtäviä työssäni.
Seisoin keskiviikkona 7. tammikuuta bussipysäkillä odottaen koulubussia. Ulkona oli tuulinen ja kylmä keli, ja kasvoilleni satoi ilkeän tuntuista lunta. Pakkanen tunkeutui luihin ja ytimiin, mutta pienellä liikehdinnällä oli mahdollista lämmittää itseään. Bussi tuli, menin kouluun ja siitä lähti tavallinen arki.
Valmistauduin radiohaastatteluun, joka koski Palvelevan puhelimen toimintaa etenkin joulun alla. Kertoilin Kokkolan seudun Palvelevan puhelimen syntyvaiheista 35 vuotta sitten. Tuleva vuodenvaihde on toimintamme syntymisen ajankohta. Tämä vuosi 2014 on ollut muutoinkin historiallinen, sillä Suomessa Palvelevan puhelimen toiminnan aloittamisesta tuli 1.10. kuluneeksi 50 vuotta.
Näen ympärilläni paljon kirjoja, joitakin ihmisiä ja kuulen piippausta lainaustiskiltä. Puheensorina ja kääntyvien sivujen äänet täyttävät tyhjyyttä silloin tällöin.
Avioliittolakikeskustelu on koskettanut monia. Kirkosta erovyöryä on silti vaikea ymmärtää. Tilanne vaikuttaa "facebook-peliltä", jossa painetaan TYKKÄÄ / EI TYKKÄÄ -nappia tykkäämisten mukaan. Viime kädessä kärsivät ne, joita kirkko haluaa auttaa: kaikkein vaikeimmassa asemassa olevat. Usko ei ole "vain uskomista", vaan ennen kaikkea välittämistä, teoilla rakastamista!
Kuulen kysymyksiä, miksi kirkko ei kerro, mitä hyvää se tekee. Tässä kerron jotain.