Avioliittolakikeskustelu on koskettanut monia. Kirkosta erovyöryä on silti vaikea ymmärtää. Tilanne vaikuttaa "facebook-peliltä", jossa painetaan TYKKÄÄ / EI TYKKÄÄ -nappia tykkäämisten mukaan. Viime kädessä kärsivät ne, joita kirkko haluaa auttaa: kaikkein vaikeimmassa asemassa olevat. Usko ei ole "vain uskomista", vaan ennen kaikkea välittämistä, teoilla rakastamista!
Kuulen kysymyksiä, miksi kirkko ei kerro, mitä hyvää se tekee. Tässä kerron jotain.

Jo keväällä minulla pyöri mielessä, että täällä Ullavan syrjäisessä päässä tarvitaan vapaa-ajan toimintaa varhaisnuorille ja että haluaisin olla mukana toteuttamassa sitä. Toimintaa löytyy jo jonkin verran, mutta eihän sitä voi periaatteessa liikaakaan olla. Ajattelin, että voisin olla kehittämässä jo varhaista seurakuntakasvatusta, koska mielestäni lasten on hyvä tietää mahdollisuuksistaan seurakunnassa ja opetella seurakunnan elämää kerhon kautta.

Facebookiin tuli sitten linkki, jonka takaa löytyi ilmoitus "Haetaan kerhonohjaajia Kaustisen ja Ullavan seurakuntaan". Ilmoitin yhteyshenkilölle, että haluan tähän tehtävään, ja sain tämän paikan.

Minkä hengellisen laulun sinä opit ensimmäisenä?
Minun lapsuudenkodissani laulettiin iltavirtenä ensimmäinen säkeistö Siionin virrestä Tuon tästä päivästä kiitoksen Sulle. Isä aloitti bassoäänellään mollivoittoisen virren, jossa syntinen ihminen on pienellä paikalla Jumalansa edessä, illasta iltaan anteeksiantamusta anoen.

Mikään ei ole niin vanha kuin eilisen Hesari. Sanonta tuli mieleeni, kun olen heinäkuun hiljaisina päivinä selannut työpöydälle kertyneitä vanhoja sanomalehtiä, tosin lähinnä paikallisia. Silmien ohitse on vilahdellut kauppojen tarjouksia, työpaikkailmoituksia, mainoksia, urheiluselostuksia - kaikki vanhentuneita.